Olen Ritva Aaltonen. Olen aina ollut kiinnostunut henkisistä asioista ja olen hakeutunut erillaisten kurssien ja koulutusten pariin 2000 -luvun alusta.
Nyt on auttamisen aika. Energiahoidoista ja tarot- tulkinnoista olen saaanut hyvää palautetta. Perheeseeni kuuluu kaksi aikuista poikaa ja heidän puolisonsa ja kolme lastenlasta. Olen aina ollut herkkäaistinen ihmistuntija ja nyt minua on henkimaailman kautta ohjattu tähän auttamis -ja hoitotyöhön.
Työurani olen tehnyt ihanien lasten parissa. Olen opiskellut Reikihoitoa, olen Dah-enkelihoitaja, kvantti- parantaja, tarot- tulkitsija ja äänimaljarentouttaja . Rummun kanssa tehtävät matkat ja hoidot onnistuvat myös.
Kuvataideopinnot suoritin 80 -luvulla ja akryyli-ja akvarellimaalauksia syntyy edelleen. Syksyllä 24 suoritin Taideterapian ohjaajan 1 .vuosikurssin.
Kaikki luova toiminta ja ihmisten auttaminen ovat lähellä sydäntäni ja sitä haluan myös jakaa. Nyt siihen on aikaa ja resursseja.